Heivvain kaikki tytöt ja pojat! Nyt on taas yksi vuoden kohokohta ohi, nimittäin Folklandia-Folklandiainen (eli loppuvuosi on siis aina aika ankea, jos kerran vuoden kohokohta on jo heti tammikuun alussa, hehe, melkein naurattais, jos ei itkettäis). Vieläkin vähän keinuttaa päässä, kun laiva heilui välillä kuin syötävä ja olin varma, että teen juuri viimeistä matkaani, mutta laiva saapui kuin saapuikin koto-Suomen satamaan ja pääsin vieläpä kotiin saakka näpyttelemään koneelle tätä huikaisevan jännittävää matkakertomusta, joka peittoaa ropinssonkruusetkin mennentullen.
Matka alkoi tuttuun tapaan; pakkauduimme koko seuran voimin linjuriin, riideltiin istumapaikoista, veri roisk - eikunsiismitä, niin istuimme sievästi vieretysten kuin kanaset orrelleen ja auto alkoi puksutella kohti Turkua kovassa pyryssä ja tuiskussa. Alkumatkan suosituin Isotar oli varmasti Hanna, jolta löytyivät tuoreet juhlavuosihupparimme, juuri painatuksesta tulleina, lämpiminä ne vaan sihahtelivat kosketuksesta, aijai.
Se on turkoosi, se on pehmeä ja lämmin, mikä se lienee, pohtii Marja.
NO MUTTA SEHÄN ON JUHLAVUOSIHUPPARI! Since 1992! ISOTTARET -teksti seisoo pyllerön päällä.
Tästä eteenpäin kaikki ryhmäläisemme saattoi erottaa mitä helpoimmin väenpaljoudesta. Iloiset Smurffiinat vaan pistivät silmään, missä ikinä liikkuivatkaan. Yritimme toki myös, minkä nyt paitojen ihailulta kerkesimme, hoitaa myös kaikki tavan rutiinihommat.
Kuten vihkoon raapustelun, Meiju näyttää mallia.
Eli matka sujui mukavaissa merkeissä, eikä lystinpito ollut vielä oikeasti edes alkanutkaan. Bussin rullailtua satamaan, pääsimme suosikkivaiheeseeni, nimittäin terminaalihengaukseen. Osa (köhköh) kiiti heti anniskelualueen puolelle, osa tyytyi syömään Pilttiä matkatavarakasan pitäessä seuraa. Lopulta ovet aukenivat meille ja juoksimme kieli vyön alla ensimmäisten joukossa laivaan, pidempi risteily siten. Kohtalo oli jekkuillut hyttimme onneksi siten, että matkaa sinne oli aulasta vain yksi henkäys. Henkilökohtainen suosikkiasiani kaikista maailman asioista kun ei ole paniikkiharhailu laivan sokkeloisissa käytävissä päämääränään löytää joko hytti, tai ainakin paperipussi, johon hengittää.
"Mennään eka Tax freehin, niin sit voidaan ryypiskellä samalla kun juodaan", lausui Kaisu K. eräänä vuonna (viimeisen sanan piti kuulemma olla "meikkaillaan", tiedä häntä). Mielestäni tuo on aina pätevä menettelytapa, joten noudatimme sitä tälläkin kertaa. Mukaan tuosta verovapaasta paratiisista tarttui yhtä jos toista, aina viinistä ja likööristä nallekarkkeihin ja kissanleluihin. Sitten vaan ostokset hyttiin ja paanalle!
Konsertteja, esityksiä ja muita aparaatteja tuli kyylättyä useita. En nyt ala leikkimään mitään kriitikkoa ja arvioimaan niitä, jokainen pumppu oli kuitenkin tehnyt töitä shounsa eteen. (no okei, sitä en arvostanut, kun hetkeä ennen laivan saapumista Turun satamaan, hilpeä miesjoukko alkoi hanurinsoiton lisäksi kilkutella lusikalla mukeja ja pöytiä, tuo kilinä porautui darraisen aivolohkon läpi tehden mittaamattomia tuhoja). Hauskanpitoa rajoitti kuitenkin sirkaman verran laivan ylenpalttinen keinunta, joka pakotti allekirjoittaneenkin vuoteeseen jo kahden jälkeen. Jotkut teräsvatsat jaksoivat kuitenkin katsoa viimeisetkin bändit ja jatkaa vielä senkin jälkeen.
Alakuvassa näette kansanmusiikkiyhtye Tsuumi Sound Systemin piiskaamassa ja yleisön huojumassa laivan keinunnan tahtiin, vasemmassa alanurkassa keinuu Anjan kaunismuotoinen kallo.
Oma keikkamme oli "onneks vasta kahdeltatoista", sanoi Suvi, kun ei vielä tiennyt heräävänsä jo aamuviideltä saamatta enää unta ja tietämättä, että niihin aikoihin laivan keinunta oli taas pahimmillaan. Keikan odottelu kapealla bäkkärillä, tuhannen muun tanhujuntin kanssa, huonossa ilmassa ja helevetillisessä kiikunnassa ei ollut niitä mairittelevimpia kokemuksia. Kukaan ei kuitenkaan oksentanut (yhtä miesrukkaa ei nyt lasketa tähän) ja lavalla kaikki huonot olot unohtuivat ja liitelimme lailla joutsenien. Tuo lauseen loppu on kylläkin täyttä palturia minun kohdallani, olin varma, että laattaan piirin keskelle ja sain väännettyä naamalleni keikkahymyn vain tottumuksesta. Mutta kaikki loppui kuitenkin hyvin, saimme vedostamme hyvää palautetta ja pian paattikin ajelehti saariston keskelle, jossa keinunta oli huomattavasti pienempää.
Kaikki hyväkin loppuu aikanaan, jopa tämä ennätyspitkä teksti. Ja Folklandiakin. Paluubussiin kömpi lauma väsyneitä ja pahanhajuisia tanhustereita. Emme kuitenkaan käyttäneet koko aikaa nukkumiseen, ehhei. Myöpä pijimme sellaasen tehokkaan pienoiskehittämiskokouksen, toki aikaa varattiin myös torkkumiselle ja olkapäälle kuolaamiselle. Hyvän puoliunen katkaisivat välillä auton etuosan mikrofoniin lauletut epämääräiset veisunpätkät. MUTTA KYLLÄ KUULKAAS UNI MAISTUIKIN SITTEN OMASSA SÄNGYSSÄ! Kotona keinutti vielä hieman, mutta kämppis oli tyytyväinen tuliaisviiniinsä ja minä siihen, kuinka avuliaasti hän siivosi kissankakat lattialta, joten loppuhyvin kaikki hyvin.
ps. bonuksena vielä muutama kuvallinen osoitus sitkeydestä ja siitä, että jos todella haluaa jotain ja tekee sen eteen töitä, niin kaikki on mahdollista!
Minä mitää mukeja tartte part 1.
Minä mitää mukeja tartte part 2.
Et moi vaan kaikki tytöt ja pojat!
(Suvi)
