sunnuntai 18. joulukuuta 2011

ISOT joulujuhla 10.12.

ISOn Tanhuujien joulujuhla yllätti taas ihanuudellaan tänäkin vuonna. Minusta parasta joulujuhlissa on aina se, että jokainen seuran ryhmä pääsee lavalle näyttämään oppimiaan tansseja! Ja totta kai se, että joulujuhlassa ovat läsnä tanssijoiden innokkaat taustajoukot; perheet, ystävät ja läheiset. Niin pienet kuin isotkin saavat varmasti joulujuhlassa onnistumisen kokemuksia ja intoa kevät puolelle tansseihen.

Itselläni joulujuhla meni taas hyvin pitkälle lavalla olemiseen (tai vaatteitten vaihtamiseen) etenkin ensimmäisellä puoliajalla, mutta onneksi pääsin seuraamaan myös muiden ryhmien tuotoksia. Lapsiryhmien tanssien katsominen lämmitti sydäntä suuresti, etenkin kun lavalla tanssahteli niin paljon lapsia! Mahtavaa, että ISOilla on koko ajan enemmän lapsitanhuujia ja mahtava harrastus siirtyy eteenpäin.

Itselleni parhaiten joulujuhlasta jäi mieleen Mini-Koon ihanat ”Ololonkos teleleillä..”, Muuratsalon hauska tonttutanssi sekä Junnujen upea tanssi kokousmaailmaan liittyen. Ja totta kai Keski-Koko ja Tempoa Tenaviin sakkini olivat hyviä! Oli ihana nähdä, kuinka erilaisiin tanssiteoksiin kansantanssia käyttäen pääseekään.

Meidän Isottarien tantsukin sujui ihan upeasti ja uudet siniset hamoset pyörähteli mageesti <3. Vähän vielä pientä kavennusta ja lankojen leikkuuta hameet kaipaa ennen tammikuun Folklandiaa, siellä pitäisi olla kamppeet jo ihan tiptop kunnossa.

Nyt onkin sitten aika rauhoittua jouluun ja jättää tanhut hetkeksi taakse, keväällä jatketaan ja valmistaudutaan kesän TANSSIPITOIHIN!!

Rauhallista joulua toivotellen
-Ila Iloinen Isotar-

torstai 8. joulukuuta 2011

Isottarien upouusi säestysbändi!

Isottaret ovat saaneet uutuutta loistavan säestysbändin, jonka nimi on Vielä Nimeämätön Isottarien Säestysbändi, eli VNIS. Ei kauhean rimmaava, vai mitä? Jos sinulla on parempia ehdotuksia, niin antaa tulla.

Bändi on reenannut kahden kuukauden ajan itsekseen ja meininki on mieletön. Ensimmäisissä harjotuksissa haparoivat kaksi viulua ja klarinetti, mutta viikkojen kuluessa poppoo paisui kuin pullataikina todelliseksi folkpumpuksi. Seitsenhenkisen kokoonpanon soitinrepertuaariin kuuluu: 4 viulua, saksofoni, kantele, mandoliini, jouhikko, haitari ja klarinetti. Sovituksellisesti vain taivas on rajana!

Isottaret eivät ole vielä tavanneet mainiota bändiään täydessä loistossaan, mutta tilanne korjaantuu ISOn Tanhuujien joulujuhlassa 10.12. Mitä sitten tapahtuu? Menevätkö tanssijoiden jalat ihmetyksestä solmuun? Ruumiillisuuko yleisön tanssijalanvipatus tanhukarkeloiksi bändin soitannan johdosta? Se jää nähtäväksi.

Joulujuhlaa odottaen,
Ulla-viulisti

tiistai 22. marraskuuta 2011

Mikä aika nyt on? NYT ON OMPELUSTEN AIKA!

Sunnuntaiaamuna krapula ja vapina... Noeikai, paitsi vain niillä, jotka olivat edellisenä iltana viulistimme syntymäpäiväkutsuilla ja eksyivät sieltä baariloihin ja jaksoivat sheikata pebaa aamuun saakka. Itse liukastelin pyörälläni kahden tunnin yöunien jälkeen pirteänä ja raikkaana, kirpsakassa pakkasessa Lutakkoon, jossa pari innokkainta ompelijatarta olikin jo valmiina, sakset tanassa kohti kangasta ja nuppineulat turvamääräysten mukaisesti suussa.

Meiju thinkkailee ankarasti ja huomaamatta ei jää myöskään Ilan luonnollinen kaavanpiirtoasento

Äkkäsimme, että kaavasta saa myös hassunhauskan Ku Klux Klan -henkisen hatun


Hamekankaamme oli yllättävän jämäkkää, siitä kyllä kelpaa askarrella puolikellot, jotka tulevat pyörähtelemään lavalla kuin... kuin... kuin, no, puolikellot. Pienten matemaattisten laskutoimitusten jälkeen aloimme piirrellä kaavoja ja uskaliaimmat siirtyivät pian kankaanleikkuupuuhiin.

Saksikäsi-Saara


Samaan aikaan, kun muut ahersivat sinisten tulevien hameidensa parissa, meixi alkoi, hyvin opastettuna askarrella itselleen ensimmäistä ikiomaa feresiä. Eikä mitä tahansa rytkyä, vaan hienonhienoa diskoferreä, johon sain jopa haluamani värisen essukankaan, mikä onnenmyyrä olenkaan! Ystäväni ratkoja oli turvallisesti vieressäni, kun aloin pilata kaunista kukkaiskangasta ompelukoneella, mutta surrur vain ja pääsin kaikkien rakastamaan takaosan laskosryppyjuttujen ähertämiseen (huomaa oikeat ompelutermini).

Jo edellisenä iltana baarissa tiedettiin, että tulen tarvitsemaan hommassa ONNEA
Tanhuuja pöydällä, feat. Tosi-Isot
Iloinen Batman liihottelloo ympäri salia saatuaan feresistään valmiiksi ehkä sadannesosan

Loppuun pakollinen piilomainostuskuva
Muokkasin itse bai tö vei. Huomaako sen?


(Suvi)

tiistai 8. marraskuuta 2011

Nyhjää tyhjästä ja kuvia arkistoista

Lupauduin piristämään blogiamme jollain hassunhauskalla pläjäyksellä, asiaahan minulla ei tokikaan juuri ole, mutta se ei ole ennenkään ollut este.
    Viikonloppu meni meillä kaikilla ahkerasti tanhutessa ja olo oli varsinkin sunnuntaina sen mukainen. Opettajattaremme käsitys hauskuudesta on nimittäin jo ala-asteelta tuttu, mukava kidutusmuoto, nimeltään kottikärrykävely. Tai en kyllä muista, oliko se jo silloin lapsosena minulle hirvityksen kauhistus, mutta silloin tuon peräosaston paino oli ehkä kymmenesosa nykyisestä, lauantaireeneissä kun ähkin jonkun onnettoman parikseni joutuneen kanssa, yrittäen surkastuneilla käsilläni pitää kohti maata haluavaa takamustani ilmassa. Todennäköisesti tällä, sekä säälittävän lyhyiksi jääneillä venyttelyillä on osuutta siihen, etten meinannut seuraavana aamuna päästä sängystä ylös.

Eilen meikämanne ja Ilakarhunen kuluttivat sievoisen aikamällin kaupungilla etsien sopivaa juhlavuosiasustetta ryhmällemme. Ja kaikki tuo kiertely ja kaartelu vain siksi, että voisimme heti sen kierroksen jälkeen löytää paikasta, joka painaa tekstiileihimme jonkun messevän iskulauseen, juuri oikeanlaisia kolttuja (äidinkielenopiskelijat voivat sulkea silmänsä näiltä lausehirviöiltä). Kunhan pääsemme yksimielisyyteen (ainahan me), niin ai et ku myö näytämmä makkeilta, kannattaa olla jo vaikka Folklandialla silmä kovana, jotain tyylikkään yhdenmukaisesti pukeutuneita hempukoita heiluupi siell...

Koska tässä kirjoituksessa ei ollut päätä, eikä sen paremmin häntääkään, laitan lopuksi muutaman ei-mihinkään liittyvän kuvasen, olkaatten hyvätten:

Koukkuja Sottiisitorilla 2010




Isottaret elementissään; terveellistä festariruokaa (ja tissei)

Ihanatytöt Kihauksessa, lääh ja puuh kun oli kuuma

Joku vähemmän ihana mummo Kaustisella, hyr ja trr kun oli kylmä ja polviakin kolotti

Katjat taivuttelee Kaustisen yössä

Tää rakkautta on




(Suvi)

perjantai 21. lokakuuta 2011

Maniaa tanssien 29.9.-2.10

Niin vierähti (vai menikö se puolijuoksua) ties monesko Tanssimania. Asiaa tuntemattomille kerrottakoon että tämä Tampereella joka toinen syksy järjestettävä tapahtuma on yksi kansantanssin alan suurimmista Suomessa ja keskittyy uuteen kansantanssiin. Lisätietoa Pispalan Sottiisin sivuilta. Tällä kertaa oltiin muutamien tanssisiskojen ja yhden biologisen kanssa turisteina liikenteessä, ei siis omaa keikkaa. Välillä on kivaa keskittyä kunnolla muiden esitysten seuraamiseen vaikka yleenstä omakin tanssijalka vipattaa viimeistään loppuillasta.

Koreografiakilpailu tarjoili yleisölle jälleen hienoja ja erityylisiä esityksiä joista itseäni koskettivat juurikin voittoisa Anna Ojan teos ja kolmanneksi sijoittunut Leila Ritatörmän ja työryhmän kilpailuehdotus. Kotikaupunkiamme edustivat upeasti toiseksi tulleet Paula Kettu ja Katariina Hiukka. Katalla kyseessä oli (vähintäänkin) kolmas sijoittuminen kisassa! Kaksi voittoa ovat tulleet Isottarien myötävaikutuksella vuosina ehkä 2001 ja 2009.

Tykkäsin myös kansantanssiteatteri Rimpparemmin Saharasta joka esitettiin omana konserttinaan Hällässä. Ari Nummisen koreografiaa ei selvästikään rasittanut identiteetin määrittely ”miten paljon esityksessä voi olla ei-kansantanssia jos sitä kutsutaan kansantanssiksi” ja hyvä niin.

Tanhutaisto sen sijaan oli vähän tylsä verrattuna aikaisempaan. Liikaa oheissälää ja juontajien jaarittelua, liian vähän itse tanssia. Tai sitten viime kerralla oltiin niin fiiliksissä omasta osallistumisesta ettei huomattu yleisön nuokkumista. Nyt kyseessä oli tynkäversio jossa voittaja ratkaistiin kolmesta ryhmästä heti samantien yhden tanssin perusteella. No ihan hyvin Hannat ja Heikit silti voittonsa veti.

Sitten pieni loppuvuodatus. Mitä on noin niinkuin valtakunnan tasolla se ihana yhteisöllisyys josta olemme ylpeitä? Itse tykkään ihan kauheasti jamitella vapaasti ja unelmailtani sisältäisikin jamittelua eri ihmisten kanssa vuorotellen ja sekaisin ja välillä kaikki yhdessä tanssien, taitotasoltaan ja parien koostumukselta vaihtelevassa massassa. Välillä perinteisesti sekaparin naisena (vapaan viennin seuraaminen on mahtavaa), välillä kumppaniani pyörittäen ja useimmiten "kontakti-improtyylillä", toinen toisiltaan impulsseja ja vihjeitä poimien ja niitä antaen ja yhteisen tekemisen kasvattamisen mihin tahansa sfääreihin...Niin sitten kun niin usein totean että valtakuntamme suurimman kattojärjestön tapahtumissa lattialla pyörii muutama hassu pari, ihmiset tanssii vaan ennestään tuttujen kanssa ja suurin osa ei tanssi ollenkaan, niin mietin että asialle pitäis tehdä jotain.

Hyvä lukija, kommentoi kirjoitusta! Olitko Tanssimaniassa? Voittiko paras korekilpailun? Pitäisikö tanhutapahtumissa olla parempia yhteisjameja? Miksi sinä luet Isottarien blogia?

(Katja H.)

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Soitatko tai laulatko?

Kiinnostaako kansanmusiikki?
Pidätkö yhdessä tekemisestä?

Kansantanssiryhmä Isottaret etsii innostuneita soittajia, jotka ovat halukkaita tekemään yhteistyötä 20–30-vuotiaiden tanssijoiden kanssa.

Tule kuuntelemaan, katselemaan ja ottamaan selvää kohtaavatko kiinnostuksemme !

Tervetuloa ISOn Tanhuujien tiloihin Lutakon näyttämölle keskiviikkona 12.10.2011 klo 18 alkaen (Messukatu 3, käynti sisäpihan puolelta)

Luvassa rentoa jutustelua ja pientä naposteltavaa.

Jos kiinnostuit, muttet pääse paikalle, ota yhteyttä!

lauantai 8. lokakuuta 2011

Budjetin teko ei paljon naurata

Isottaret taitaa kokoustamisen jalon taidon. Aiheena tänään olivat mm. juhlavuoden budjetti, paidat, oheistuotteet, bändinkokoamisilta, vaatteet (mitä on keneltä puutuu mistä saadaan), apurahat jne jne jne. Pähkäiltävää riittää, mutta onneksi olemme ajoissa liikenteessä (kuuluisat viimeiset sanat) ja osaamme olla ajoittain myös tehokkaita. Ehdimme nippanappa pistäytymään saunassa ennen Wirtasen Tonia (rokettiroll-orkesteri Apulanta keikkaa illalla Lutakossa) ja siirryimme jatkamaan palaveriamme. Keskustelu on tässä ympärilläni pysynyt melkein täydellisesti raiteillaan, olemmehan aina asiallisia ja vakavahenkisiä naisihmisiä (Meiju laittoi juuri UUDET tanhulenkkarinsa tissiensä jatkoksi).


Innostunutta kokousväkeä pukuhuoneessa

Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän raporttini, täällä Suvi, Lutakon Näyttämön pukuhuone.

Syksyn viikonlopputreenit korkattu

Aamu alkoi allekirjoittaneen osalta pikkupikkupaniikilla, kun kymmenen minuuttia ennen treenien alkua pukuhuoneesta ei kuulunut tavallisesti kaikuvaa epämääräistä älämölöä ja tanhuintoista väkeä ei näy mailla halmeilla. Mielessäni oli vielä tuoreena vuosia sitten tapahtunut onnettomuus, kun syöksyin tanssisaliin vääränä päivänä kesken miesten painivuoron, olin tullut harjoituksiin vaatimattomasti kuukautta liian aikaisin. Mutta onnekseni väki alkoi pian lisääntyä ja pian olimme jo iloisesti salissa lämppäämässä.

Tunnit sujuivat mm. pirteän polkan, erikoisten ääntelyharjoitusten pohjalta tehtyjen upeiden performanssien ja polkuläpsyttelyjen pyörteissä, lisäksi hioimme uutta hienoista hienointa juomalauluvalssiamme ja pohdimme naiseuteen liittyviä asioita mutustellen samalla eväitämme.



Lundgrenskasta ja Lindgrenistä siirryimme riitele- siis keskustelemaan hamekankaista, ("itsepähän te niitä käytätte" sanoi Paula-ope), valinta syntyi ja pikemmin kuin arvaammekaan, heilumme jo uutuuttaan kiiltävät polyesterihameet tahdissa hulmuten. Skippaan tässä nyt kätevästi sen tuskallisen tekoprosessin, mutta Marttakerhomme sisältä löytyvät pätevät ompelijattaret osaavat ohjata tumpeloimmankin amatöörin hurauttamaan itselleen kauniin, ja käyttökelpoisen hamosen.

(Suvi)

perjantai 7. lokakuuta 2011

Juhlavuoden valmistelut ovat alkaneet

Isottarien juhlavuoden valmistelut on vihdoin polkaistu käyntiin. Olimmekin oikein reippaita ja pidimme yhden viikonlopun aikana kaksi lähes neljän tunnin palaveria! Aloitettiin suunnittelut jakamalla vastuutehtävät kaikille tasapuolisesti ja saatiinkin luotua sellaiset tehotiimit, että juhlavuodesta ei voi tulla mitään muuta kuin valloittavan ihana ja hauska sekä meille että muille! Isottaria tullaankin näkemään paljon tapahtumissa ja keikoilla ensi vuoden aikana. Juhlavuosi alkaa Folklandia-risteilyllä ja jatkuu Jyväskylässä yhdistyksen omien tapahtumien ja Yläkaupungin yön merkeissä. Kesällä osallistutaan Tanssipitoihin Tampereella ja juhlavuosi huipentuu syksyllä 2012 meidän omaan huikeaan juhlakonserttiin! Tulevan vuoden aikana blogiin päivitellään kuulumisia niin treenien, keikkojen kuin juhlavuoden suunnittelunkin osalta sekä esitellään kaikki Isottaret! Seuraa blogia, niin pysyt ajan tasalla meidän touhuista. Ihanaa ja tanhuntäyteistä syksyä kaikille!

(Meiju)

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Moi, me ollaan Isottaret!

Meillä on kohta 20 vuotta yhteistä taivalta takana ja sen kunniaksi me päätettiin perustaa blogi!

Me tykätään kansantanssista ja ollaankin ns. *tanhuryhmä*. Me tanssitaan näyttämölle tehtyjä koreografioita joissa on käytetty perinteisen suomalaisen tanssin aineksia. Välillä vähän muitakin:) Kiitos muuten maan mainiolle opettajallemme ja koreografillemme Paulalle sekä muille matkan varrella vaikuttaneille.

Me ollaan aktiivisia tanhuajia! Meidät voit seuraavan vuoden aikana bongata ainakin Folklandia-risteilyllä, Jyväskylässä Yläkaupungin yössä, Tampereella Tanssipidoissa, ISOn Tanhuujien joulu- ja kevätjuhlissa sekä tietysti juhlavuoden huipentuessa omassa konsertissa syksyllä 2012. Jamitkin saatetaan oikein innostuessamme järjestää tanssisalillamme Lutakossa. Seuraa blogia, niin pysyt mukana menossa!

Entisaikaan ihmiset kokoontuivat pitämään hauskaa tanssien. Meillä tuo yhteinen hauskanpito yhdistyy siihen että muillakin on mahdollisuus nauttia meidän hauskanpidosta! (No osataan me välillä olla myös vakavia). Halusit sitten harrasta ja harmoonista hamboa tai räväkkää poljentoa ja polkkaa juhliisi tai suurempaan tilaisuuteen tilaa meidät paikalle!

Yhteyshenkilö:
Meiju-Maria Urpelainen, meiju-maria.urpelainen(at)jyu.fi

(Meiju & Katja H)